Lähtiskö ne kilot sillä, että pitää julkista päiväkirjaa kamppailustaan kilojaan vastaan? Kokeillaan, josko se motivaatio siitä lisääntyisi, että kertoo julkisesti kamppailustaan - vaikka anonyyminäkin.

Viime aikoina kiloja on vaan tullut lisää. Tunnustan, että syitäkin on: herkut ja sohva noin lyhennettynä. Tykkään kaikesta makeesta, suolaisempikin menee, pääasia, että on jotain puputettavaa ja mieluiten koko ajan. Tummuvat illat saa minut rojahtamaan sohvalle heti töiden jälkeen, kun ruoka on syöty. Siitä en sitten paljon poistu, paitsi jääkaapille tai pakastimelle, ennen kuin raahaudun sänkyyn nukkumaan. Jotain on siis tehtävä, että lihominen loppuu ja laihtuminen alkaa..

Pituutta on ollut koko aikuisikäni n. 164 senttimetriä - eli olen keskipituinen reilu 53 vuotias nainen. Kiloja tänä aamuna oli 78,1 kg. Kesällä olin nelisen kiloa laihempi, mutta silloin liikuinkin paljon. Työmatkapyöräilyä 30 kilometriä päivässä, 150 kilometriä viikossa, 600 kilometriä kuukaudessa. Heinäkuussa kävelin reilu 400 kilometriä kolmen viikon aikana Espanjan vuoristossa. Liikunta ja hikoilu ei siis minua pelota, mutta laiskuus vaivaa. Ja rahapula, minulla ei ole rahaa laittaa 60 e läheisen kuntoiluyrittäjän kuukausikorttiin - joka kuukausi. Viimevuonna itseasiassa yritin sitä ja jaksoinkin käydä kevään 3-4 kertaa viikossa jumpissa ja salillakin, mutta sitten tuli kesä ja pyöräilykausi ja minua ei saanut sisäsaliin kirveelläkään. Ja kun jätin käynnit väliin, ei sitä tullut syksylläkään alettua uudelleen. Maksoin käytännössä noin 5 kuukautta ihan turhaan.

Vartalotyyppini on H, eli tasapaksu pötkylä edestä katsottuna, joka tietysti pyrkii pyöristymään lihotessa ikävästi tuosta vatsan kohdasta. Useammin kuin kerran olen löytänyt vaatteen, joka on sopiva takapuolesta vaan ei mene kiinni vyötäröltä. En tosiaankaan halua olla seuraavaksi rantapallon näköinen, koska se on mielestäni kaikista kamalin vartalonmuoto, jonka tiedän. Raskaana ollessa iso vatsa on nätti, mutta muutoin ei. Mutta minkäs teet, kun sitä vyötäröä ei ole koskaan ollutkaan, niin lihotessa H on aika nopeasti O. Ja sitä kohti en halua mennä enää yhtään.

Iltatee nautittu, itseleivottu korvapuusti maistui hyvälle, mutta se on loppu ny... Huomenna alkaa tie kevyempää elämää.

Ja jotta me ei luultas, että nuo julkkiksetkaan kaikki olis ihannemitoissa, todiste miten meitä höynäytetään. (Britney tosin lienee ihan ok luonnossakin)