Nyt pitäsi olla 3 juoksukertaa takana, vaan ei ole. Ihan siitä syystä, että siirsin perjantain juoksun lauantaiksi ja lauantaina venähdytinkin sitten heti alkuun selkäni. Ei tällä juosta, kun ei kävelläkään kunnolla - tänäänkään, sunnuntaina. Positiivisesti ajateltuna voin ehkä aloittaa koko homman alusta huomenna? No, katotaan se selän paraneminen ensin ja laitetaan lenkkikengät vasta sitten jalkaan.

Tuo selän venähdyttäminen istualtaan noustessa ylös kuulostaa ihmeelliseltä, vaan niin muutama tuttukin sanoo selkänsä krampanneen, tehdessä ei mitään raskasta. Tänään selkä on vielä jäykkä, jos pysyn samassa asennossa pitkään, mutta kävely on jo tuskatonta. Pitää siis liikkua ja istuskella vähemmän kotonakin.


 
Tässä potiessa on ollut taas hyvä miettiä, että niitä kiloja kannattaa kyllä oikeasti alkaa pudottamaan ja liikuntaa lisäämään, ennenkuin se iso katastrofi iskee. Ilmeisesti pitäisi ottaa joku jumppaohjelma tosissaan ohjelmaan - venytellä lihaksia, ettei ne noin kiukuttele ilman mitään syytä.