Menihän se lukema alas, mutta kyllä se työtä teettää! Turvotus jatkuu, vaikka olen mielestäni vähentänyt syömistä ja noloa myöntää, olen aika ummessa myöskin. Lisää nestettä ja kuituja ravintoon, niin eiköhän se tästä. Kuukautisia ei ole kuulunut. Ei, en ole raskaana vaan syy lienee lähestyvä menopaussi... sitä taitaa pitää uskoa pikkuhiljaa, että alan oikeasti vanheta enkä olekkaan se 35 vuotias, joka tuolla sisälläni asustelee... hassu asia tuo sisäinen kuva, joka sisällämme itsestämme on. Paitsi nuoremmaksi, kuvittelen itseni aina myös pitemmäksi kuin olen!

Eilen "sorruin" ostamaan Nutrilet -pakkauksen (15 suklaista pirtelöä tiedossa) ja korvaan sillä ainakin 2 ateriaa tai välipalaa päivässä. Tänään aamiaisella tein yhden pirtelön ja ruokatauolla join valmiin hedelmäsmoothien ja omenan.

Tuolla sortumisella tarkoitan sitä, että olen aina uskonut, että tämä laihtuminen onnistuu ilman poppakonsteja, vähentämällä syömääni normaalia ruokaa, eli että lähtee sillä millä on tullutkin. Olen kyllä kerran aikaisemmin, siis jokunen vuosi sitten, ostanut pakkauksen, jossa oli 5 päiväksi kaikki ruuat ja kyllä sillä alkuun pääsee, kuten mainostavat. Mutta heti kun alat syömään enemmän kuin laatikon 500 kcal päivä, painohan alkaa nousemaan. Niin minullakin. Lisäksi inhosin pasta-annoksia, jotka normaalisti tehtynä ovat herkkuani.

Löysin tuon Huippukuntoon sivuston ja ajattelin varovasti, josko yrittäisin ensi viikolla tuota vähähiilihydraattista viikkoa. Näytti sen verran simppeliltä ja normaalilta, minulle sopivalta ruokavaliolta, että voisin jopa onnistua sitä noudattamaan.